Markkinoinnin ulkoistaminen - Milloin se kannattaa? - Tekoäly edition

04.02.2024


Olen kirjoittanut tämän blogin alunalkaen jo muutama vuosi sitten, mutta tekoälyn yleistyessä kiihtyvällä tahdilla, näin tarpeelliseksi päivittää koko blogin sisällön tähän päivään. Tekoäly tulee muuttamaan tiimien rakennetta merkittävästi: Siinä missä aikaisemmin tietyt, työläät ja erikoisosaamista vaativat tehtävät oli kannattavinta ostaa ulkoa, voitkin tuottaa niitä käden käänteessä omin voimin. Toisaalta moni toimisto on jo erikoistunut tekoälyllä tehostettuun markkinointiin, joten saatat päästä mukaan liikkuvaan junaan kun valitset asiantuntevan toimiston kumppaniksesi.

Olen merkinnyt punaisella ne osuudet, jotka olen lisännyt tähän uudistettuun "Tekoäly edition" -artikkeliin. Voit lukaista halutessasi alkuperäisen version täältä

Suosittelen myös lukaisemaan tuoreen "Tekoäly markkinoinnissa" -artikkelini, jossa pohdin laajemmin sitä, miten tekoäly muuttaa markkinoinnin johtamista ja markkinointitiimien toimintaa. 

Kaksi ulottuvuutta päätöksenteon tueksi markkinoinnin ulkoistamiseen

Tässä uudessa versiossa käytän edelleen samaa nelikenttää, jonka kaksi ulottuvuutta ovat usein/harvoin sekä yksinkertainen/vaativa. Yhdessä ne muodostavat neljä kenttää, joihin jokaiseen sijoittuu keskenään erilaisia markkinoinnin toimintoja. 

Kuvaan seuraavaksi kunkin kentän erikseen.

A) TEE ITSE

Asiat joita tehdään usein eivätkä välttämättä vaadi moniosaajatiimiä tai syväosaamista.

Tämän osa-alueen tekeminen voi yhtä hyvin olla kannattavaa ostaa ulkoa kuin tehdä itse. Riippuu hyvinkin paljon tekemisen määrästä juuri sinun yrityksessäsi. Jos kuitenkin ostat tätä työtä paljon ulkoa, on business casen laskeminen helppoa: Jos työlajista maksettava summa ylittää rekrytoinnin kustannukset, rekrytointia kannattaa ainakin harkita vakavasti.

Tyypillisiä esimerkkejä ovat:

  • Sähköpostimarkkinointi nykyasiakkaille

  • Sosiaalisen median sisällöntuotanto

  • Blogit ja artikkelit

  • Graafinen perustuotanto

Jos hyvin käy, saatat jopa löytää markkinoinnin yksisarvisen, joka pystyy tekemään kaiken yllä mainitun puolestasi. Tällöin "insourcaaminen" on jo taloudellisesti varsin kannattavaa.

Tekoäly voi siirtää osan tästä tekemisestä ulos!

Tekoälysovelluksia on tarjolla valtavasti erityisesti sisällöntuotantoon. Siinä missä etenkin blogit ja artikkelit oli järkevintä kirjoittaa itse ja webinaarit tuottaa ihmisvoimin, koska aitoa asiantuntemusta on vaikea korvata, auttaa moni tekoälysovellus sisällön kierrättämisessä ja olemassaolevan sisällön jatkojalostamisessa. 

Voit tekoälyn avulla tuottaa esimerkiksi yhden videon pohjalta useamman artikkelin, lukemattomia somepostauksia tai vaikkapa diasarjan. Tekoäly voi myös auttaa hakukoneoptimoimaan sisältöjä tai muokkaamaan niitä eri kohderyhmille sopiviksi. 

Tämän sisällöntuotannon monipuolistamisen voi tehdä hyvin itsekin, mutta moni toimisto on tässä jo hyvin pitkällä ja jos haluat päästä nopeasti vauhtiin, voi ulkoistettu kumppani olla tässä tehokkain etenemismalli.

B) MOLEMMAT VAIHTOEHDOT MAHDOLLISIA - Ulkoista tai tee itse

Asiat joita tehdään usein ja jotka vaativat syväosaamista, mutta eivät välttämättä vielä kokonaista tiimiä. Tämän osa-alueen tekemistä insourcataan varsinkin suuremmissa organisaatioissa usein, mutta on vähintään yhtä yleistä käyttää ulkoisia kumppaneita.

Tähän katergoriaan kuuluvat tyypillisesti mm.

  • Maksettu mainonta eri formaateissaan (esim. Google Ads, Facebook mainonta, LinkedIn mainonta, display mainonta jne.)

  • Hakukoneoptimointi

  • Inbound sisältömarkkinointi

  • Graafinen suunnittelu

  • Valokuvaus

Excel kannattaa ottaa apuun tässäkin tapauksessa. Muista silti, että luvut eivät ole aukottomia: syväosaajan rekrytoiminen on sekä kalliimpaa että haastavampaa, sillä näillä osaajilla on todennäköisesti jo pitkä ura taustallaan ja osaajista kilpaillaan.

Muista ylläpitää osaamista

Mikäli päädyt rekrytointiin, kannattaa varmistaa, että syväosaajallasi säilyy tiivis kontakti muihin alan ammattilaisiin. Varsinkin digitaalinen markkinointi muuttuu yhä kiihtyvää tahtia. Jos ette pysy kärryillä digimaailman menosta, on ilmeinen vaara, että maksat mainoksiesi näkyvyydestä keskimääräistä enemmän, tai pahimmassa tapauksessa ne eivät näy lainkaan oikeille ihmisille. Toimistot pitävät itseään näistä ajan tasalla ja heidän palveluihin ylipäätään on sisäänrakennettu se, että asiakkaiden käytössä on aina alan viimeisin tieto.

Tekoäly muuttaa etenkin tätä "Molemmat vaihtoehdot" -kenttää ja ovi käy molempiin suuntiin

Erityisesti kuvatuotanto ja kuvankäsittely ovat tekoälyjen myötä mullistuneet. Yksittäinen assistentti, konsultti, johtaja jne. teetättää ilmaisillakin tekoälyillä käden käänteessä sopivia kuvia esimerkiksi omia blogeja tai somepostauksiaan kuvittamaan. 

Omasta näkökulmastani suurimman käänteen on tehnyt Canva, jonka pro-version (alle 10€/kk) kuvaeditorissa on ominaisuuksia, joista saatettiin maksaa ennen satojakin euroja kuvankäsittelyn ammattilaisille. 

Toisaalta nyt jo markkinoilla on tekoälykuvatuotantoon erikoistuneita yrityksiä ja pakko on kyllä sanoa, että ammattilainen voittaa amatöörin mennen tullen kuvien laadussa. Kuvatuotannon promptaaminen ja yhdenmukaisuuden ylläpitäminen ei ainakaan itseltäni suju vielä ollenkaan vaikka yritystä kyllä on ollut. 

Esimerkki maksetusta mainonnasta puolestaan on uusi Googlen uusi Performance Max -kampanjatyyppi joka on mullistanut monikanavaisen mainonnan. Siinä missä aikaisemmin kaikkia eri kampanjatyyppejä hallinnoittiin ja optimoitiin erikseen, Google lupaa tekoälynsä avulla maksimoida mainontasi tulokset ja yksinkertaistaa mainonnan rakentamista sekä ylläpitoa ja optimointia.

Tämä mahdollistaa sen, että pienenkin yrityksen on mahdollista pyörittää itse monikanavaisia kampanjoita ja luottaa siihen, että mainosalusta optimoi niitä yrittäjän puolesta ja antaa toimivia suosituksia. 

C) PUNNITSE TARKOITUSTA - Ulkoista tai tee itse. Tai luovu kokonaan.

Asiat joita tehdään harvoin eivätkä ne vaadi merkittävää erityisosaamista. Tähän ryhmään kuuluu samankaltaisia asioita kuin kohtaan A, mutta syystä tai toisesta niitä ei tehdä kovin usein. Voit yhtä hyvin tehdä nämä itse tai ostaa ulkoa mutta aiheellisia kysymyksiä ovat myös, olisiko näitä syytä tehdä enemmän tai luovuttaisiinko niistä kokonaan.

Jos vaikkapa julkaiset blogeja harvoin tai viestität kuulumisia nykyasiakkaille kovin vähän, pitäisikö miettiä mikä niiden tarkoitus ylipäätään on. Teetkö julkaisuja vain koska "niin kuuluu tehdä"? Kerran vuodessa julkaistava blogi ei todennäköisesti tuota hyötyjä, vaan ennemminkin saattaa vaikuttaa epäuskottavalta, joten ehkä samaan malliin ainakaan ei kannata jatkaa vaan mieluiten tiivistää tahtia.

Kannattaako tekoälyttäminen??

Tähän on vaikea antaa edes suosituksia. Jos tähän kategoriaan kuuluvat asiat sujuvat jatkossa aikaisempaa helpommin tekoälyn avulla, niin mikä jottei niitä kannata jatkaa. Voi olla järkevää tehdä itse jatkossakin, tai tekoälyn ansiosta ulkoistaminen on nyt aikaisempaa yksinkertaista. 

Voi peräti olla, että tekoälyn ansiosta teet näitä asioita aikaisempaa useammin (esimerkiksi uudet blogit tai kuvituskuvat), jolloin nämä tehtävät itseasiassa siirtyvät nelikentällä johonkin toiseen kategoriaan.

D) ULKOISTA

Asiat joita tehdään harvoin, ja ne vaativat sekä syväosaamista että moniosaajatiimin. Näitä asioita et tosiaan halua tehdä. Ennemminkin haluat kuulla jopa useammankin toimiston näkemyksen ennen kuin valitset itsellesi kumppanin pitkälle aikavälille.

Tähän kategoriaan kuuluvat tyypillisesti mm.

  • Brändiuudistus

  • Verkkosivu-uudistus

  • Sisältömarkkinointistrategia

  • Kampanjan tai konseptin suunnittelu

  • Monikanavaisen markkinoinnin suunnittelu

  • Lanseeraussuunnitelma

  • Laajan mediamixin suunnittelu

  • Videotuotanto


Pitkäaikaisen markkinointikumppanin valinta usein käynnistyy juuri näistä asioista, ja siksi haluat tehdä isot päätökset ja muutokset mieluummin ulkopuolisen asiantuntijatiimin kanssa kuin pelkästään talon sisällä. Isommat uudistukset etenevätkin usein pitkään kumppanuuteen.

Siksi kumppania valitessasi haluat kiinnittää huomiota ainakin seuraaviin asioihin:

  1. Ymmärtääkö toimisto toimintasi haasteet ja tavoitteet aidosti. Pystyvätkö he haastamaan strategiaasi ja tuomaan aitoa lisäarvoa myös markkinointiviestinnän ulkopuolelta

  2. Pystyykö toimisto tarjoamaan käyttöösi uskottavan moniosaajatiimin?

  3. Pystyykö toimisto sitoutumaan pitkän aikavälin kumppanuuteen kanssasi?

  4. Ja ehkä tärkein: Olet valitsemassa itsellesi työkavereita kokonaisen tiimin verran. Synkkaako teillä? Haluatko itse sitoutua näihin ihmisiin ja tehdä heidän kanssaan yhteistyötä mahdollisesti pitkäänkin?

Tekoäly tekee jopa verkkosivuja, mutta ei korvaa ammattilaista

Olen testaillut lukemattomia tekoälyjä ja tullut siihen tulokseen, että vaikka pystyt tekoälyn avulla tuottamaan vaikka kokonaisen verkkosivuston, laatimaan graafisen ohjeistuksen tai tuottaa videoita, niin tosiasia on että aitoa asiantuntemusta se ei korvaa. Se että tekoäly tuottaa sinulle sivuston, ei tarkoita sitä että sivusto on hyvä ja tuottaa sinulle haluamiasi konversioita. 

Tekoälyn käskyttäminen vaatii myös ammattitaitoa, joten todella monimutkaisten asioiden tuottaminen tekoälyn avulla vaatii myös ammattitaitoisen promptaajan. Jos sinulla ei ole aikaisempaa osaamista tietyistä markkinointitehtävistä, on suuri todennäköisyys, että tekoälylle antamasi käskyt eivät myöskään saa aikaan laadukasta tulosta. 

Siksi sanoisin, että näissä haastavissa ja ammattitaitoa vaativissa tehtävissä kannattaa jatkossakin luottaa ulkoisiin kumppaneihin, mutta vaatia heiltä tekokkaampaa työskentelyä sillä tekoäly tehostaa ammattilaisen toimintaa monilta osin. 

Markkinointijohtajan ulkoistaminen

Usein kasvavilla yrityksillä tulee eteen se tilanne, jossa markkinointiin pitää selvästi panostaa tahdin vai kiihtyessä. Talossa ei kuitenkaan välttämättä ole juuri sitä osaajaa, joka varmistaa että kun markkinointia tehdään, asiat ovat oikeita ja tulokset mitattavia. Tai kun kumppaneita valitaan, kumppanivalinnat osuvat oikeaan. 

Olen toiminut ulkoistettuna markkinointipäällikkönä- ja johtajana useammassa firmassa ja havainnut että hyvin moni yritys kamppailee juuri näiden samankaltaisten haasteiden parissa. Ymmärretään että markkinointia tarvitaan, ja sitä tehdäänkin, mutta kukaan ei välttämättä liidaa kokonaisuutta. Siksi mahdollisesti oma väki ja kumppanin asiantuntijat eivät tiedä tukevatko eri osa-alueet toisiaan.

Jos oman markkinointopäällikön- tai markkinointijohtajan rekrytointi ei ole ajankohtainen, on ulkoistettu markkinointijohtaja varteenotettava ratkaisu. Uloistettu henkilö todennköisesti on tottunut hyppäämään vaikka liikkuvaan junaan ja ottamaan homman nopeasti haltuun. Hän voi myös auttaa sinua välimenovaiheen aikana ja varsinaisen rekrytoinnin hoitamisessa. 


Panosta kumppanuuteen ja muodosta hybriditiimi

Miten tahansa ratkaisetkaan markkinoinnin työnjaon, niin kumppanuuteen kannattaa panostaa. Mitä enemmän markkinoit, sen enemmän omat työntekijäsi ja toimiston tiimi tekevät töitä yhdessä. Tätä yhteistä tekemistä on kannattavaa tarkastella yhtenä hybriditiiminä ja johtaa tekemistä kokonaisuutena. Kun kaikki osapuolet kokevat samaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja jokainen haluaa onnistua omassa roolissaan osana tiimiä, sinulla on käsissäsi voittava joukkue ja silloin ei oikeastaan ole väliä kuka kenenkin palkan maksaa.



Kaipaatko sparrauskumppania oman markkinoinnin nelikentän laatimiseen tai vaikkapa siihen, miten markkinointi valjastetaan strategiseksi kilpailueduksi?